Suurten kaupunkien palaveri Helsingissä 14.10.2017

Poliittisen kunnallisjärjestön puheenjohtajana pääsee mielenkiintoisiin pöytiin. Vaikka olenkin tällaisella 4kk pätkätyö-pj:nä niin pääsin mm. vihreän valtuustoryhmämme pj:n, toimarin ja pj-kollegani kanssa edustamaan Tamperetta Vihreiden suurten kaupunkien palaverissa.

Ideana tapaamisessa on herätellä isojen kaupunkien ja kaupunkiseutujen yhteistyöstä myös Vihreiden sisällä sekä alkaa valmistelemaan kaupunkipoliittista ohjelmaa. Isona asiana agendalla oli myös Sote-uudistuksen nykytilanteesta kuuleminen sekä Pekka Haaviston kampanjaterveisien vastaanottaminen.

Sote- ja maakuntauudistukset

Aluksi Touko Aalto ja Anni Sinnemäki puhuivat Sotesta ja maakuntauudistuksesta sekä niiden problematiikasta.

Uudistuksissa on enemmän kysymyksiä ilmassa kuin vastauksia. Edelleen. Keskustan ja Kokoomuksen poliittinen veivaus sekoittaa peliä edelleen ja pahasti. Virkamiesvalmistelu on ollut hyvää mutta kun poliittinen osuus tulee mukaan, syntyy sotkua. Monen mielestä Kokoomuksen härkäpäinen pakko saada valinnanvapaus, maksoi mitä maksoi, on yhtä tuhoisa kuin maakuntauudistuksessa Keskustan pakko saada iso määrä maakuntia. Siksi asiat ovat solmussa. Edelleen. Se oli toki jännä havaita, että mediasta seuraamalla on likimain samalla viivalla kuin opposition kansanedustajat. Yhtä pihalla ollaan kaikki siitä missä mennään.

Koska oltiin suurten kaupunkien palaverissa, keskustelu siirtyi suurten kaupunkien rooliin ja asemaan. Valtio – maakunta – kunta -problematiikka, työnjako ja vastuut ovat niin erilaisia eri alueilla maata. Helsinki, Oulu, Kuopio ja Tampere ovat hyvin erilaisia ympäristöjä (maakuntineen) toteuttaa sote-uudistusta. Miten kehittyy kuntien ja maakuntien demokratinen päätöksenteko ja itsehallinnon tila? Mikä on maakuntien itsehallinnon taso jos rahoitus ja päätökset tulevat valtiolta, etenkin kun olisi selvä että kustannussäästöt tulevat painamaan toimintaa alas..

Jos ja kun sote otetaan irti vaikka Tampereen toiminnasta ja kaupungin veroprosentti tippuu esim. 7% tienoille, niin monen mielestä voidaan kyseenalaistaa se, miten vaikka Tampereen kokoinen kaupunki pystyisi toimimaan sillä rahoituksella. Tämä ongelmahan on täysin erilainen riippuen kunnan/kaupungin koosta. Vaikka Soten poisto periaatteessa vapauttaa kunnat suurista kulujen muutoksien uhkista, niin se samalla rampauttaa mahdollisuudet kehittää kaupungin toimintaa ja investoida.

Miksi kyky investoida on sitten niin tärkeää? Jos haluamme kaupunkiseutujen kasvavan ja toimivan maakuntiensa vetureina, investointien rajaaminen tulee rampauttamaan kasvun mahdollisuudet. Kuntien talouden ja toiminnan pitää olla riittävän isoja kasvaakseen ja olemaan mielenkiintoinen kohde myös ulkopuolisten kiinnostua alueesta ja investoida sitten alueeseen. Miten saada kansainvälistä rahaa alueelle jolla ei ole kasvunäkymiä? Lisäksi ihan jo lainan saaminen kaupungille hankaloituu (joskin tässähän voisi sitten maakunta auttaa).

Muista maakuntauudistuksen auki olevista asioista nousi esille esim. ELY-keskusten rooli liikenne- ja ympäristöpolitiikassa sekä elinkeino- ja työllisyyspolitiikan siirtyminen maakuntiin. Keskustelussa nousi kritiikkiä kasvavien kaupunkien osalta ELY-keskuksien toiminnasta. Toisaalta mitä tapahtuisi pienemmillä paikkakunnilla ja maakunnissa jos ympäristöviranomainen katoaa maakunnan hoidettavaksi? Onko pelkoa ympäristövalvonnan rapautumisesta? Sama pätee elinvoimapalvelujen ja työvoimapalveluiden katoamiseen maakuntiin (juuri kun niitä on otettu kaupunkien haltuun).

Itse pohdin koulutuksen alueellista järjestämistä ja sen siirtymistä maakuntiin. En yhtään ihmettele sitä miksi tämä koko kuvio on hankala ymmärtää ja jonkun heittämä ajatus 18 kunnan Suomesta ei ihan heti tuntunut naurettavalta ja tyhmältä idealta (vaikka ehkä se vasta tyhmä ajatus olisikin…)

Keskusteluissa nousi esille vaatimukset siitä, että Vihreillä tulee olla tarjolla oma sote- ja maakuntamalli. Tätä mieltä oli koko porukka ja siitä keskusteltiin pitkään, sillä tällaisen oman vision rakentaminen on hankalaa tilanteessa jossa edes ministeriöillä ei tunnu olevan riittävästi valmisteluresursseja saada tätä kokonaisuutta kasaan. On pakko hyväksyä se, että mitä ikinä ehdotamme, ei ole täydellistä, aukotonta. On vain tuotava esille vihreä visio tulevaisuuden sote-ratkaisuista joissa pohjana on terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen, kustannusten kasvun hillintä ja palveluiden parempi yhteensovittaminen.

Oli Vihreiden esittelemät ratkaisut mitä vain, ne tulee pohjata asiantuntijalausuntoihin ja yllä mainittuihin alkuperäisiin soteuudistuksen tavoitteisiin. Lisäksi Vihreiden tulisi esitellä selvä malli tai vastaus valinnanvapauden problematiikkaan, sillä kokoomus on selvästi siihen hirttäytynyt.

Kaupunkipoliittinen visio – mitä siinä pitäisi olla?

Seuraavaksi aloitimme kaupunkipoliittisen vision rakentamista Vihreille. Tavoitteena olisi saada valmista 2018 syksyyn mennessä.

Nythän Vihreät ovat olleet leimallisesti kaupunkipuolue, mutta eri kaupunkien vihreillä ei ole ollut yhteistä selkeää näkemystä siitä, mihin suuntiin kasvavia kaupunkeja tulisi kehittää. Samalla Demareilla ja Kokoomuksella on avauksia kaupunkipolitiikasta (esim. Marin ja Vapaavuori kärkiniminä), myös Keskustalla on ollut alkua kaupunkipolitiikkansa kehittämiseen. Edellinen Vihreä kaupunkipoliittinen ohjelma löytyi vuodelta 2004. Teemat eivät ole juurikaan muuttuneet. Heräsi kysymys siitä miten tässä on menty eteenpäin? On siis aikakin terävöittää visiota näiltä osin.

Ja niille jotka nyt älähtävät, että ”ei saa unohtaa maaseutua” niin maaseutupolitiikka on vahvasti työn alla samaan aikaan.

Mutta mitkä asiat olisivat kaupunkipoliittisen vision kärjessä? Kasvava ekologinen ja sosiaalinen kestävyys? Päätöksenteko ja (lähi)demokratia? Miten saisimme vision tukemaan tavoitettamme olla jatkossakin kaupunkien kehittämisessä ykköspuolue? Tämä työ siis alkaa nyt ja pohdimmekin pienissä ryhmissä teemaa ja sisältöjä Visioon.

Keskustelu pienryhmässä jossa olin oli mielenkiintoista ja monipolvista. Nopeasti huomattiin miten erilaisissa (poliittisissa) todellisuuksissa eletään Helsingissä, Jyväskylässä, Turussa, Espoossa ja Tampereella. Mutta sehän tässä se mielenkiintoinen asia onkin, että yhteistä on myös paljon. Nyt vain pitäisi saada tämä visio kasaan.

On ollut hieno huomata miten kaupungeissa tehdään jo nyt hyvin vihreää politiikkaa, mutta kirittämistä siellä on edelleenkin, mutta entä 10 vuoden päästä? Mihin maaliin meidän pitäisi visiota kohdistaa? Miten yhdistää globaalit ja paikalliset asiat, kohdistaa toimet niin yksittäisen ihmisen kuin koko maan tai euroopan tason asioihin?

Miten suuren puolueen rooli otetaan haltuun?

Lounaa jälkeen Anni Sinnemäki esitteli Helsingin Vihreiden kasvua ”isoksi”. Askeleet isoksi ovat tutun kuuloiset näin Tamperelaisen näkökulmasta. Samalla tavalla Helsingissä on pitänyt ensin rikkoa demarien ja kokoomuksen hegemonia ja päästä riittävän isoksi että nämä kaksi eivät voi enää yhdessä päättää kaikkea keskenään. Toisaalta taas kaikkialla on aina etsittävä enemmistöä päätöksille että ne etenevät. Välillä tehdään yhteistyötä demarien ja välillä kokoomuksen kanssa, pienempiä puolueita unohtamatta. On tärkeää siis etsiä kumppaneita eri puolueista, jaksaa antaa mahdollisuuksia, esimerkkejä ja ratkaisuja joilla edistää suurta kuvaa. Ehkä joskus jopa hyväksyä paketteja päätöksiä joista osa ei ole ehkä parasta A-ryhmää, mutta joka kokonaisuutena vie asioita eteenpäin. Toinen vaihtoehto kun on se, että mikään ei etene oikeaan suuntaan.

Ison puolueen ongelma on se, että enää ei voi vain osoittaa toisten suunnitelmien virheitä vaan tehdä, suunnitella ja toteuttaa niitä itse. Pitää kestää kritiikki ja tyytyä siihen, että kaikkia ei voi miellyttää. On luotettava visioihinsa, olla oikeasti iso, näyttää suuntaa ja tehdä linjanvetoja. Ei tietenkään kynsin hampain tarrata huonoihin päätöksiin mutta ei myöskään pelästyä jokaista kritiikkiä jota iso puolue ja isot päätökset varmasti aiheuttavat. Iso puolue ei voi myöskään keskittyä vain pariin lempiaiheeseensa vaan sen on pystyttävä olemaan mukana kaikessa päätöksenteossa ja taklattava aiheita jotka eivät ehkä ole sitä ”ydinosaamista” tai mukavuusalueella.

Sinnemäki esitteli paljon isoja saavutuksia niin kaupunkikehityksen, julkisen liikenteen, energiapäätösten ja ilmastonmuutoksen huomioonottamisessa, koulutuksen ja kasvatuksen sekä ties minkä osalta. Paljon on saatu aikaan ja paljon vielä tekemistä jäljellä. Mutta tämä tilanne on vaatinut pitkää tietä ja tekemistä. Tilanne Tampereellakin on kehittynyt hienosti ja olemme matkalla kohti toiseksi isoimman (tai jopa isoimman!) puolueen titteliä, Helsingin jalanjäljissä.

Pekka Haavisto ja presidentinvaalit 3kk(!) päästä

Lopuksi Pekka Haavisto tuli kertomaan vihdoin startanneen vaalikampanjan alusta. Haaviston kampanjahan on siis jo alkanut aikoja sitten mutta media ja ehkä yleisökin on alkanut vasta nyt oikeasti herätä siihen, että vaalit ovat jo PIAN.

Haavisto kertoi, että kiertueillaan eniten on yleisöä puhuttanut ulko- ja turvallisuuspolitiikka. Pohjois-Korea, Trump, Brexit jne. ovat varmasti aiheita jotka ovat presidentinvaalien keskiössä. Vaikka maailma on muuttunut kuudessa vuodessa monimuotoisemmaksi, mutta monet asiat eivät ole edenneet lainkaan (kiusaamisen ehkäisy jne.) Haavisto kertoikin esimerkkejä siitä että ihan tämä meidän suomalainen arki on monimuotoisempaa kuin 6 vuotta sitten, eikä hän tällä edes tarkoita maahanmuuttajia vaan ihan kantasuomalaistenkin kulttuurin ja elämän monimuotoistumista.

Itse vaalikampanjasta keskusteltaessa nousi mieleeni ajatus siitä, että Suomi on jotenkin maana pienentynyt. Suomi ei ota kantaa, Suomi ei auta, Suomi ei ole enää se reilusti kokoaan isompi maa, joka se on ollut. Niinistö on ollut passiivinen, äänetön ja harmiton. Samalla kun hallitus on karsinut kehitysavusta ja ilmapiiri on muutoinkin kiristynyt, Suomi on pienentynyt.

Siksi itse haluan Haaviston presidentiksi ja vähintään nostamaan kyseenalaiseksi sen, että Niinistö olisi tehnyt asioita _hyvin_. Hyvin asiat ovat jos tyytyy siihen että ei tehdä mitään. Ei oteta kantaa. Ei olla malli. Ei yritetä. Ollaan vain pieni pohjoinen maa ja katsotaan varpaita nöyränä. Meillä olisi paljon annettavaa. Satavuotias suomi saisi olla ylpeä todella monesta asiasta ja levittää kokemuksiaan ja osaamistaan ympäri maailmaa. Tasa-arvoa niin sukupuoleten välillä kuin taloudessa, koulutusta ja kasvatusta, teknisiä innovaatioita, rauhaa ja sen sellaista.

Toivottavasti päästään pian keskusteluihin joissa Haavisto loistavana puhujana pääsisi näyttämään mitä me voisimme tehdä toisin, eikä vain tyytyä Niinistöön kun ei se mitään suurta ole mokannutkaan. Pystyisimme parempaankin. Siksi Haavisto.