Älytaulu hoi!
Perinteinen liitutaulu pitää kyllä pintansa, mutta piirtoheitin alkaa olla historiaa. Nykyään tilanne, että minimivarustus nykyaikaisessa koululuokassa on datatykki, verkossa oleva tietokone ja dokumenttikamera. Näihin pitää panostaa, mutta älytaulut… se on jo toinen juttu.
Suomi on opetustekniikassa jäämässä jälkeen muusta maailmasta. Nopeasti kehittyvä tekniikka etenee huomattavasti nopeammin kuin jähmeätäkin jähmeämpi koulumaailma. Jos miettii mitä nykyoppilaat käyttävät kotonaan ja verrataan sitä keskimääräisen koulun varusteluun on ero näiden kahden maailman välillä huomattava.
Viime vuodet ovat osoittaneet myös sen miten hitaasti opetussuunnitelmia voidaan muuttaa. Edellinen yritys torpattiin ja uutta viritelmää säädetään julkisuudesta piilossa. Lupaavaa kun esim. OAJ ei pääse kommentoimaan tulevaa esitystä. Eihän sitä opettajilta kannata kysyä mitä ja miten kannattaa opettaa 🙂
Olen itse tietotekniikan opettaja yläkoulussa ja seurannut viimeaikana ilmestyneitä uutisia ja suunnitelmia koulujen opetusvälineiden päivittämisistä. Tokihan tietotekniikan ja mediakasvatuksen asema on jo talouden takia ahtaalla, kun käytännössä laitehankinnat, opettajien koulutus ja opetuksen uudistaminen vaatisi rahaa jota siihen ei yksinkertaisesti meinaa löytyä (tai se on penteleen vaikeaa). On vaikea perustella rahoituksen lisäämistä ja laitteiden hankkimista/ylläpitoa kun samaan aikaan suunnittellaan opettajien lomautuksia tai laitetaan toiseen vaakakuppiin kynien, vihkojen ja perinteisten kirjojen ostaminen.
Koulumaailman vain pitäisi kehittyä ja toivoni lepääkin opettajankoulutuksessa ja täydennyskoulutuksessa, jota kautta saisimme jo nykyiset tekniset ratkaisut osaksi koulumaailmaa ihan oikeasti, eikä vain ”näön vuoksi” (kun TVT-strategiassa niin lukee). Emme saa liukua tilanteeseen jossa opetettava sukupolvi elää ihan eri maailmassa kuin opettava sukupolvi.
Yksi esimerkki hitaasta kehityksestä ovat nk. älytaulut, joita pidetään tällä hetkellä jonkinlaisina tekniikan huippuina opetuksessa. Minä olen tässä täysin eri mieltä. Väitän, että älytaulujen pääasiallinen hyöty on esiopetuksessa ja alkuopetuksessa. Mitä vanhempien oppilaiden kanssa toimitaan, sitä turhempia kalliit ja hankalasti asennettavat älytaulut ovat.
Käytännössähän älytaulu on usb-porttiin kiinni lätkäistävä, seinään kiinnitettävä kosketuslevy, jota huidotaan joko sormella tai erillisellä kynällä. Kyseiselle taululle sitten ammutaan datatykillä tietokoneelta powerpoint-esityksen kaltaista materiaalia jonka kanssa voi sitten toimia kynän/sormen avulla. Älytaulu vaatii siis kaverikseen tietokoneen ja datatykin.
Tässä onkin koko jutun juju. Hyvin monessa kohtaa taululla asioiden huitominen ei juurikaan tuo mitään pedagogista lisäarvoa, jota EI saisi jo pelkällä tietokoneella sekä datatykillä (+sopivalla ohjelmalla). Toki nuoremmilla oppilailla koskettamisella ja taulun ”hiplaamisella” varmasti on jotain arvoa ja siksi mielestäni älytaulu puolustaa paikkaansa juuri alkuopetuksessa ja erityisopetuksessa. Yhtään vanhempien oppilaiden kanssa langaton näppis ja hiiri ajaa mielestäni paremmin asiansa kuin ”kikkailu” taulun kanssa.
Nyt kun kouluja varustetaan uudella tekniikalla pitäisi ehdottomasti miettiä tarkoin mihin varoja käytetään ja älytaulut eivät mielestäni ole mitenkään pakollinen ratkaisu jos halutaan ”moderni” luokkahuone. Jo nyt on tarjolla ”älydatatykkejä” jotka eivät vaadi erillistä kosketusnäyttötaulua ja näin niiden asentaminen mihin tahansa luokkaan jälkikäteenkin käy leikiten. Sama älytaulut ohittava tulevaisuus piilee tabletti-tietokoneissa (iPad, Galaxy Tab jne.) joiden opetuskäytön kokeilut ovat pärähtäneet vähitellen käyntiin mm. Pirkkalassa. Ei pidä myöskään unohtaa satsaamista sähköisten oppimisympäristöjen käyttöön sekä sähköisten oppimateriaalien käyttöön. Näihinkin pitäisi ehdottomasti satsata, mutta niiden käytöstä ja ongelmista pitänee kirjoittaa joskus toiste lisää 🙂
On ollut hienoa seurata esim. Tampereen toimintaa siinä, että kaupunki panostaa myös opettajien ja koulujen koulutukseen eikä vain hanki ”rautaa” jota sitten kukaan ei jaksa ja/tai osaa käyttää. Meillä kun ei ole varaa ostaa opetusvälineitä keräämään pölyä ja jäämään käyttämättömäksi. Valtio satsaa vuosittain rahaa siihen, että kokeillaan ja etsitään pedagogisesti järkeviä käytänteitä näillä uusilla opetusvälineillä. Samaa työtä tehdään myös Tampereella yhteistyössä ympäryskuntien kanssa.
Älytaulut on nyt nähty ja kokemuksia niistä on kerätty. Onko niillä oikeasti hyödylliset käyttötarkoituksensa riippuu pitkälti käyttäjistä. Siksi opettajien koulutuksen merkitystä ei voi korostaa liikaa. Ehkä minäkin älytauluja yläasteikäisten tai lukiolaisten opetuksessa ”älyttöminä” pitävä löytäisin juuri itselle sopivia, nerokkaita, opetustapoja jos vain sellaiseen jossain törmäisin… tiedä häntä. Siihen asti en niitä paljoa opetuksessani kaipaa.
Tablettitietokoneet tulevat jo nurkan takana… mitäköhän niiden saapuminen opetukseen mullistaa? SITÄ minä odotan mielenkiinnolla!
