Tukehduttavan himon ja rakkauden tarina
Minä olen Rune Eerikinpoika, Gotlannin Jaarlin mailla asuvan kauppiasperheen nuorin poikalapsi ja synnyin tähän synkkään maailmaan herran vuonna 852.
Isäni ollessa kauppamatkoillaan, jäimme usein orjamme Bo:n hoiviin. Tuo lempeä vähäpuheinen mies opetti minut jo lapsena työstämään nuorten lampaiden nahkoja ja tekemään niistä pohjolan hienointa veliiniä. Olen aina pohtinut mistä vähäpuheinen Bo oli kotoisin ja mistä hän pergamentintekotaitonsa oli oppinut. Opin myös tekemään erinomaisia sulkakyniä joutsenien ja hanhien sulista.
Naapurissani asuu liki samanikäinen, hieman ilkikurinen poikatyttö Signe, jonka kanssa leikimme lapsena jatkuvasti ja purjehdimme kylämme suojaisessa lahdessa. Tunne syvää ystävyyttä Signeen ja nautimme toistemme seurasta mitä vähää vapaa-aikaa saammekaan.
Isoveljeni Ulf on korskea ja komea miehenalku, joka pääsi sekä isäni että Gotlannin Jaarlin suosioon. Vaikka hänen olisi pitänyt ottaa isäni jälkeen kaupan hoitaakseen, Ulf liikkuu Jaarlin kaartissa ja on käytännössä jättänyt minut perheemme omaisuuden hoitajaksi.
20-vuotis syntymäpäivänään päätin kiusoittelevan Signen kanssa purjehtia Signen tietämälle hieman sivummalla olevalle saarelle. Yllättävä myrsky kuitenkin ajoi veneemme karille ja kaatoi meidät myrskyävään veteen. Signen ankara mutta huolehtivainen isä pelasti meidät molemmat seuraavana aamuna.
Se mitä Signe tai hänen isänsä ei tiedä on se, että henkemme pelastamiseksi jouduin tekemään sopimuksen karilla odottaneen vesihengen kanssa. Tämä kirosi minut ikuiseen elämään, nielemään merivettä koko epäelämäni ajaksi, jotta Signe pelastuisi.
Vuosien varrella tunnen aina vain vahvempaa verenhimoa, enkä saa sitä tyydytettyä lampaiden verellä. Orjamme Bo saa minut kiinni nauttiessani lampaan lämpimästä verestä, enkä pysty enää hillitsemään itseäni. Bo:n veri ei maistu suolaiselle, vaan ihanan makealle. Bo:n kuolemalla on kuitenkin todistaja, kun Signe näkee hulluuteni jäljet. Hänen rakkautensa minuun on kuitenkin niin suuri, että hän auttaa minua hankkimaan eläimiä verivarastoksi valehdellen Jaarlin hakeneen kylän eläimiä ryöstöretkiä varten.
Pidän eläimistä ja verenhimostani tarkkaa kirjaa vuosien ajan, karitsannahkaiseen päiväkirjaani. Rutiinit ja työn tarkkuus pitävät keskittymiseni pois verenhimostani, suurimman osan ajasta. Elämme vuosikymmenen jos toisenkin Signen kanssa, pergamentti- ja lihakauppaa pitäen, verenhimoani pidätellen, ilman iloa, suolaveden tukehduttamaa, mutta silti yhteistä, epäelämäämme.
Tähdet kiertävät taivaalla, vuodenajat seuraavat toisiaan, Signe ja veljeni sekä Jaarli katoavat elämästäni ja itse silti jatkan kirjanpitoa, tappamista ja kauppiaana toimimista. Ironista etten pysty itkemään suolaisia kyyneleitä, vaikka nieluni niistä täyttyvätkin. Joudun siirtymään manner-Ruotsin puolelle, etten jäisi kiinni siitä että ympärilläni kaikki paitsi minä kuolevat.
En muista enää perhettäni tai rakastani, jollen lukisi päivittäin mukanani aina kulkevaa lampaannahkakantista päiväkirjaani, jota tavaan rituaalinomaisesti täyttääkseni sieluni muullakin kuin vain tuolla kirotulla suolavedellä.
900-luku
Olen asettunut kauppiaaksi Kalmarin satamakaupungissa, onnistun tapaamaan isoveljeni Ulfin pojanpojan, jonka palvovan perheen kautta hän ja hänen jälkeläisensä seuraavat minua, palvoen ja uhraten minulle eläimiämme, tarkasti asioita kirjaten.
Ajaudun Öölannin puolelle Mörbylången kylään, jossa pääsen ihmisveren makuun. Järjestämäni kesäjuhlien aikana antaudun puhtaan verenhimon valtaan ja teurastan koko kylän asukkaat viimeiseen naiseen ja lapseen saakka. Tyhjentyneen kylän täyttävät palvovat sukulaiseni.
Vieraileva kauppias saapuu kylään hienolla veneellä Islannista, olen myynyt vanhan veneeni vuosikymmen sitten joten tapan kauppiaan ja otan hänen veneensä itselleni, haaveillen valtamerien tyrskystä.
Palvelussukuni sisällä kaksoispojat kiistelevät miten kauppiassukumme voisi menestyä entistä paremmin, neuvottelen Froden ja Arnen kanssa siitä, että Frode ryhtyy itämeren kauppiaaksi ja Arne hoitaa pohjanmeren puolta. Molemmat lupaavat tuoda eksoottisia orjia tyydyttämään ihmisveren himoani.
Rauha kaksoisveljien välillä kestää vain muutaman vuoden, kun he kilpailevat huomiostani. Nautin kisailusta, jota kiihdytän ja saan veljekset lopulta kaksintaistelun partaalle. Miekkamittely päättyy Arnen voittoon, mutta hän ei suostu tappamaan Frodea. Heikkouden merkkinä lopetan Froden elämän itse ja näytän Arnelle sen miten heikoille käy. Kauhu Arnen kasvoilla on liki suurempi nautinto kuin Froden pehmeän makea veri.
Mantereen puolella herää epäilys ja pakenemme sukumme kauppalaivastolla Arnelle tutun pohjanmeren yli Scarboroughn kylään Tanskan Erik Verikirveen hallitseman Englannin saaren itärannalle. Siellä palvelussukumme sekoittuu paikalliseen rahvaan vereen ja vaihdamme nimeksemme vähemmän epäilyttävän Sæwinen.
Meren ylitys nostaa mieleeni nuoruuteni kauhut ja palvelusperheeni hankkii meille etäisen kauppapaikan, jonka kellariin nukahdan unohduksen yöhön, perheen uhratessa edelleen riiteissään verta, lopulta unohtaen minut ja muuttaen rituaalit tyhjiksi riiteiksi.
Nukun vuosisadan. Näen toistuvaa painajaista komeasta, uljaasta miehestä, jota katson ihaillen, mutta en enää muista kuka hän on. Näen myös veneessä minulle ilkikurisesti nauravan naisen, jota katson himoiten tavalla, jota en enää muista mitä se tarkoittaa.
1000-luku
Herään unestani ja löydän talostani minua pelkääviä ja palvovia riepulaisia. Säästän heistä muutaman hyödyllisimmän, Peter Juoksujalka heistä tärkeimpänä. Katkaisen hänen toisen jalkansa jottei hän pääse karkuun. Pidän hänen tavastaan totella minua ripeästi ja ilman kyseenalaistamista.
Maailma ympärilläni on muuttunut. Onnistun pääsemään Yorkin Arkkipiispan suosioon, auttamalla häntä rakentamaan Yorkin tuomiokirkkoa. Koulutettu herrasmies ja etenkin tarkka talouden- ja työvoiman käyttäjä sai minut nauttimaan hänen seurastaan, tuntemaan oloni hetkittäin hyväksi ihmiseksi.
Arkkipiispan taustalla olen varma siitä, että olen tehnyt tuomiokirkon rakennusmiesten selkänahasta kauneimmat veliinit mitä olen koskaan tehnyt ja saanut arkkipiispan käyttämään niitä kirkon juhlallisimman raamatun sivuina.
Rakennan itselleni turvapaikan tuomiokirkon katakombeihin. Valuva merivesi ohjataan makuusijastani viemäriverkostoon. On helppo tehdä se huomaamatta osana rakennusprojektia ja tarkan suunnittelutaitoni avulla. Lumoamani ja kulttiini liittynyt työnjohtaja Brian Barlow on silti korvaamaton apu kaiken tämän rakentamisessa. Säälin Peteriä ja hylkään tämän nyyhkyttävän jalkapuolen pärjäämään omillaan, kun liehittelen lumoavan arkkipiispan seurassa.
Turvapaikka jää lyhytikäiseksi kun luonteeni paljastuu äkillisesti ja joudun pakenemaan Barlowin kaappaamalla laivalla Itämerelle ja lopulta suuria sekä pitkiä jokia pitkin kaukaiseen Bysantin valtakuntaan, jossa soluttaudun vanhojen maanmiesteni Varjaagikaartilaisten sekaan.
1100-luku
Seuraan Johannes II:n sotajoukkoa Balkanille kaartin osana, jossa taistelun tuoksinassa verenhimoni pääsee valloilleen ja havahdun lähimetsästä tietämättä miten kauan taistelut olivat jo loppuneet. Tunnen jälleen menettäneeni osan itseäni kaiken mässäilyn ja saalistamisen kiihkossani. Inhoan ja pelkään itseäni.
Koska en voinut palata enää Bysanttiin, lyöttäydyn osaksi Rikhard Leijonamielen ristiretkeä. Onnistun jäämään Kyproksen saarelle, pyörittämään ristiretken tukevaa laivastoa, samalla keräten takaisin omaa varallisuutta. Saraseeni- ja Kreikkalaisten veri virtaa Rune Sewillin palatsin uumenissa.
1200-luku
Harvinainen rauhaa sielulleni tarjoava veliinin valmistamisen rituaalini keskeytyy kun palatsiini tunkeutuu alueen hallitsijan sotilaita ja minut vangitaan karjavarkaudesta. Raivostun vangitsijoilleni, sillä pidän aina kirjaa ja hoidan karjakaupat pronssikolikolleen kunnolla ja reilusti. Onneksi tarkka kirjanpitoni päästää minut pälkähästä ja onnistun selvittämään vangitsemiseni syyksi lipevän karjavarkaan selittelyt. Ulkomaalaisen oloisia on helppo syyttää kaikesta ja uskoa heistä ties mitä. Tätä aion käyttää jatkossa hyväkseni.
Pian Venetsia ottaa vallan Kreetalla ja liikkumiseni ympäri Välimerta helpottuu ja onnistun ilokseni saamaan kauppasuhteita solmittua eri ruhtinaiden kanssa. Eri satamista on helppo napsia mukaan yhteiskuntien vähävaraisia täyttämään kohtalonsa sylissäni.
Pitkillä kauppamatkoilla huvitan itseäni piirtämällä rakkaalle pergamentilleni hahmoja ja kuvia naisesta, joka piinaa minua muistini sopukoista. On kuin yrittäisin saada itseni muistamaan hänestä yksityiskohtia, mutta jokainen tekemäni kuva hänestä on lopulta aina eri näköinen.
Bysanttilainen kauppias Regino Zonaras lähestyy minua ollessani palatsissani Kreetalla. Hänellä on hallussaan Varjaagikaartilaisten kirjanpitoa, joiden avulla hän pystyi jäljittämään minut Kreetalle asti. Hän ilahduttaa minua tuomalla viestejä edelleen minua Bysantissa odottavilta uskollisilta seuraajiltani.
Aikani Kreetalla päättyi jälleen verenhimoni takia, vedin huolimattomuuttani liikaa huomiota suhteettoman suuren saraseeni-orjien erän ostamisella ja ehkä turhan erikoisen oloisen pergamentin tuottamisellani. Turhautuneena joudun palaamaan Bysanttiin, jota hallitsi nyt Venetsian tukema Latinalainen keisarikunta.
Konstantinopolissa tapaan Venetsialaisen kauppiaan hallussa harvinaisen Gotlannin Jaarlin kronikan 850-luvulta, josta tunnistan oman isäni nimen ja teot. Aikaa kestänyt, mutta reikäinen ja kulunut, pergamentti on Bo:n ja itseni tekemä. Muistan hetkellisesti Bo:n, äitin ja isäni. Kiroan niteen ja kurjan elämäni. Säilytän silti kirjan aarteenani.
Luulin jo saavani olla rauhassa Konstantinopolissa kun yhtäkkiä kaupunkiin ilmestyy Englantilainen Wilhelm Theodore, joka kyselee oudon yksityiskohtaisesti laadukkaita pergamentteja tekevästä vaaleaihoisesta kauppiaasta. Onnistun nostamaan kyselijää vastaan epäluuloja ja lahjomalla pääsen kiduttamaan metsästäjältäni tiedon siitä, että hän on Yorkiin hylkäämäni palvelijan jälkeläisiä. Eikä hän kuulemma ole yksin.
Eikä hän ollut. Vaikka olen huolellinen, he olivat huolellisempia ja Peter Juoksujalka sai kostonsa haudan takaa. Hain rauhaa nahan käsittelyyn keskittymisestä. Havahduin terän vilahdukseen. Pääni ja sieluni irrotessa ruumiistani, näen viimeisen kerran minua viekoittelevan, oudon, suolaisen suudelman minulle antavan naisen hahmon.
Loppu
Tähän päättyi Rune Erikssonin 370-vuotinen tarina, joka rakentui Tim Hutchingsin julkaiseman “Thousand Year Old Vampire”, sooloroolipelin pohjalta ja avulla.
Lähteitä taustoille, henkilöille ja paikoille
- Pergamentin ja Veliinin historia ja valmistus: https://fi.wikipedia.org/wiki/Pergamentti
- Danelaw eli Viikinkien alue Englannissa: https://en.wikipedia.org/wiki/Danelaw
- Yorkin arkkipiispa Thomas I: https://en.wikipedia.org/wiki/Thomas_of_Bayeux
- Bysantin keisarin Varjagikaarti: https://fi.wikipedia.org/wiki/Varjagikaarti
- Kolmas ristiretki ja Rikhard I Leijonamieli: https://en.wikipedia.org/wiki/Third_Crusade
- Kreeta 1200-luvulla: https://fi.wikipedia.org/wiki/Kreeta#Bysanttilaiskaudelta_venetsialaiskaudelle
- Latinalainen keisarikunta: https://en.wikipedia.org/wiki/Latin_Empire
